ILO169-sopimus suojaisi saamelaista kulttuuria

ILO169 on tuttu lyhenne kaikille saamelaisasioita tarkkaan seuraavalle. Sillä tarkoitetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusta numero 169, joka on alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevä sopimus. Suomi on sen hyväksynyt 25 vuotta sitten, mutta sopimuksen toimeenpanoa odotellaan yhä. Sen eteneminen on ollut takkuista ja sitä on jarrutettu erilaisilla perusteluilla: välillä on vaadittu lisää selvityksiä, olosuhdeanalyysiä, esitetty ILO169 olevan Suomeen sopimaton, väitetty sopimuksen pysäyttävän taloudellisen kehityksen ja jopa peloteltu Lappia uhkaavan ”sotatilan”, jos sopimus hyväksytään.

Sopimuksen keskeinen tarkoitus on, että se turvaa alkuperäiskansojen oikeuden säilyttää elämäntapansa, kielensä ja identiteettinsä. Sopimuksen ydin on sanoissa osallistumisoikeus ja yhdenvertaisuus. Se turvaa saamelaisille oikeuden osallistua itseään, omaa kulttuuriaan koskevaan päätöksentekoon. Norja toimeenpani sopimuksen vuonna 1990 ensimmäisenä valtiona maailmassa. Suurin muutos, mitä se sai aikaan Norjassa, on vuodesta 2005 voimassa ollut konsultaatiosopimus, joka velvoittaa viranomaisia neuvottelemaan Saamelaiskäräjien kanssa sellaisista asioista, jotka koskevat saamelaisia. Näitä voivat olla vaikkapa saamelaisalueen maankäyttöön tai koulutukseen liittyvät kysymykset. Veto-oikeutta se ei saamelaisille anna, kuten ei ILO169-sopimus itsessäänkään.

Sopimus ja erityisesti velvoite neuvotella Saamelaiskäräjien kanssa olisi erittäin tärkeä, kun tulee tilanne, jossa edellytykset perinteisen elinkeinon, vaikkapa poronhoidon, kalastuksen tai metsästyksen, suhteen ovat uhattuina. Tyypillisiä esimerkkejä ovat poronhoitoalueelle kaavailtu kaivos tai iso metsähakkuu. Molemmissa tilanteissa porojen elintilaa rajattaisiin pienemmäksi ja on ilmeistä, että elinkeinon, joka on osa saamelaisten kulttuuria, edellytykset heikkenisivät. Kun kaksi elinkeinoa on vastakkain, pitäisi päätöksenteossa molempien sana olla yhtä painava. Samalla olisi syytä muistaa, että toiselle kyse on muustakin kuin elinkeinosta, kyse on omasta kulttuurista. Nykyinen kaivoslaki estää hankkeen, mikäli se olennaisesti heikentää elinkeinon edellytyksiä, mutta hyvä kysymys on, että missä olennaisen raja menee. Sitä ei ole koeteltu.

ILO-sopimus oikaisee omalta osaltaan pitkään jatkunutta saamelaisten epätasa-arvoisuutta suomalaisena. Aina saamelaisilla ei ole ollut oikeutta omankieliseen koulutukseen tai sairaanhoitoon. Nykyisin tilanne on jo parempi, yhdenvertaisuuden nimissä saamelaisillakin tulee olla oikeus omankieliseen päivähoitoon, koulutukseen, terveydenhoitoon ja vaikkapa vanhushuoltoon aivan samalla tavalla kuin suomen- tai ruotsinkielisillä suomalaisilla on oikeus omankieliseen elämään.

Kansainvälisellä foorumilla ILO 169-sopimuksen ratifiointi ylläpitää ja vahvistaa Suomen mainetta tasa-arvoisena ja oikeudenmukaisena valtiona. Maana, jossa ketään ei syrjitä kielen, syntyperän tai kulttuurisen taustan vuoksi. Maana, joka on ylpeä omasta alkuperäiskansastaan, ainoasta Euroopassa, ja pyrkii vahvistamaan toinen toistensa kulttuurin arvostamista.

ILO 169-sopimus ei vie keneltäkään oikeuksia, ei maita, taloja tai kalavesiä. Se ei sorra ei-saamelaisia, ketään saamelaisalueella tai yleensä Suomessa asuvia.

ILO-sopimus on iloinen asia. Hyvää Saamelaisten kansallispäivää kaikille – syntyperään, kieleen, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Buorre Sámi Álbmotbeaivi – Pyeri Säämi aalmugpeeivi – Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvven.

Related