Suomi pystyy parempaan

Viime aikoina Suomessa on juhlapuheissa yleistynyt alkuperäiskansamme, saamelaisten, arvostaminen ja kansallispäivänä saamelaisista puhutaan kauniisti. Jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi puheessaan New Yorkissa YK:n alkuperäiskansojen maailmankokouksessa (HS 22.9.2014) esiin sen, että alkuperäiskansojen on voitava osallistua itseään koskeviin päätöksiin ja samalla kehaisi saamelaisnuorten Suomessa tekemää työtä.

 

Äkkiseltään voisi luulla, että Suomessa tilanne on hyvä tai ainakin vähintään menossa parempaan. Kevään 2011 hallitusneuvottelutkin antoivat tästä hyvää osviittaa, kun pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kirjattiin tavoitteeksi ratifioida kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimus numero 169 alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksista. 25 vuotta Suomessa pöydällä maannut sopimus aiottaisiin viimeinkin toimeenpanna.

 

Valoa tunnelin päässä, mutta sen jälkeen on ollut vaikeampaa. Pitkin matkaa on esitetty mitä mielikuvituksellisimpia syitä sille miksi näin ei pitäisi tehdä. On vaadittu lisää selvityksiä, olosuhdeanalyysiä, väitetty sopimuksen olevan Suomen oloihin sopimaton, vievän ihmisten yksityisomisteiset maat, haittaavan tai jopa pysäyttävän talouskasvun ja työllisyyskehityksen ja jopa peloteltu sen aiheuttavan sotatilan Lappiin. Tämä epätietoisuuden lietsominen on onnistunut: moni ei todellakaan enää tunnu tietävän, että mitä sopimuksen toimeenpanosta seuraisi.

 

Viimeksi eilen (Yle Sápmi 12.3.2015) ihmisoikeusasiantuntija ja kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuskysymysten professori Martin Scheinin kertoi, että hän ei näe mitään syytä miksi Suomi ei sopimusta ratifioisi ja lisäsi, että se on yksi vaihe, joka ei itsessään poista ongelmia, mutta helpottaisi tulevaisuudessa ongelmien ratkomista. Tätä olen itsekin miettinyt: todennäköisesti ILO169-sopimuksen toimeenpano aiheuttaisi sen, että kiistatilanteet vähenisivät. Kun saamelaiset saisivat luottamusta siihen, että meidän yli ei kävellä joka kerta, kun elinkeinoelämän intressit ja saamelaisten kulttuuri ja elinkeino törmäävät, vähenisivät myös epäluulot. Se, että valtio aidosti ottaisi saamelaiset neuvottelemaan asioistaan, olisi paitsi tärkeä ihmisoikeuskysymys, niin se myös antaisi signaalin siitä, että saamelaisia pidetään yhdenvertaisena keskustelukumppanina.

 

Todellisuudessa sopimuksessa on kyse siitä, että se suojaisi saamelaista kulttuuria, kieliä, elinkeinoja ja identiteettiä. Siis perustavaalaatuisia oikeuksia. Se olisi myös merkki maailmalle, että Suomella kiinnostaa, mitä meidän alkuperäiskansallemme kuuluu. Se vahvistaisi Suomen mainetta tasa-arvoisena ja oikeudenmukaisena maana.

 

Eduskunnalla oli tänään tilaisuus korjata tilanne. Olen asiaan paneutunut vuosia, mutta yhtä ainutta faktoihin perustuvaa ja järkevää argumenttia en ole kuullut sen vastustamiseksi. Pelonlietsontaa, harhaanjohtamista ja valheellisia käsityksiä sitten senkin edestä. Tällä kertaa fiilis voitti faktan. Ei näin pitäisi olla missään, etenkään eduskunnassa.

 

Toivoin sydämestäni, että eduskunta olisi äänestänyt tänään sopimuksen toimeenpanon puolesta. Ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja vakauden puolesta. Tuntuu siltä, että Suomi käänsi saamelaisille selkänsä. Tämä päätös takaa sen, että aiheesta kiisteleminen jatkuu. En keksi ainuttakaan syytä miksi ihmisoikeuksista välittävät poliitikot vastustaisivat ILO169-sopimuksen toimeenpanoa tässä tilanteessa.

 

Ei tässä auta kuin todeta presidentti Paasikiveä lainaten: “Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.” Tämä meni tällä kertaa. Itse asiaa ei kuitenkaan korjattu. Vaadin, että asia hoidetaan seuraavalla vaalikaudella. Tasa-arvo ei parane sillä, että seisotaan tumput suorina ja toivotaan parasta. Tarvitaan tekoja. Niitä odotan omaltakin puolueeltanikin. Sosialidemokraatit pystyvät parempaan.

Related