Sanat ja teot

Jo riittää järjestöjen työn väheksyminen

Kuvan etuosassa seisoo Mikkel Näkkäläjärvi katsoen suoraan kameraan. Taustalla näkyy kesäisiä lehtipuita.

Suomi on tuhansien järvien ja yli sadantuhannen järjestön maa, sanotaan. Suomalaisissa järjestöissä tehdään valtavan tärkeää työtä järjestöjen vapaaehtoisten ja työntekijöiden toimesta muun muassa tavallisten ihmisten terveyden, harrastusmahdollisuuksien ja toimeentulon parantamiseksi. Esimerkiksi moni ihmisille tuikitärkeä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu jäisi saamatta ilman laajaa ja monipuolista järjestökenttää.

Onkin aivan käsittämätöntä, että järjestöissä tehtävää työtä väheksytään hallituspuolueiden ja erityisesti perussuomalaisten toimesta. Aivan erityisesti tässä vääristelevässä ja järjestöjen työtä mitätöivässä toiminnassa on kunnostautuneet perussuomalaisten kärkipoliitikot Riikka Purra ja Wille Rydman. Viimeisimpänä Purraa (ps) vaikutti harmittavan se, että sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö kertoi Orpon hallituksen politiikan lisänneen köyhyyttä Suomessa.

Puheiden lisäksi Orpon kokoomusjohtoinen hallitus on hyökännyt järjestöjä vastaan myös teoin. Järjestöiltä on viimeisten kolmen vuoden aikana leikattu satoja miljoonia euroja rahaa. Tämä on tarkoittanut vähemmän apua sitä tarvitseville ihmisille, vähemmän harrastusmahdollisuuksia ja vähemmän vapaaehtoisten tekemää työtä. Lisäksi muutenkin vaikeassa taloustilanteessa olevien hyvinvointialueiden paineet tuottaa palveluita ovat leikkausten myötä kasvaneet.

SDP arvostaa järjestöjen vapaaehtoisten ja työntekijöiden tekemää työtä. Järjestöt  tuottavat valtavan monelle ihmiselle elämän tärkeimpiä palveluita. Järjestöt tarjoavat myös laajalle joukolle ihmisiä mielekkäitä mahdollisuuksia käyttää vapaa-aikaansa yhteisen hyvän edistämiseen. Aktiivinen järjestökenttä tukee myös demokratiaa, koska järjestöt tekevät tärkeää vaikuttamistyötä tuoden esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja tarjoten meille päättäjille niihin ratkaisuja.

Toivottavasti Suomi on tulevaisuudessakin aktiivinen kansalaisyhteiskunta ja demokratia, ja järjestöjen työ saa ansaitsemansa arvostuksen.

Mikkel Näkkäläjärvi

SDP:n puoluesihteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!