Sanat ja teot

Suomi on perusteiltaan pääsääntöisesti vahva oikeusvaltio, jossa kansalaisilla on korkea luottamus viranomaisiin ja oikeuslaitokseen. Me suomalaiset ymmärrämme hyvin sen, että kukaan ei ole lain yläpuolella, mutta ei myöskään sen alapuolella. Oikeusvaltiossa on aivan keskeistä se, että toimitaan yhteisten sääntöjen mukaan, kunnioitetaan demokratiaa ja turvataan kansalaisten perusoikeudet. Meillä kaikilla on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Oikeusvaltioon ei kuulu rinnakkaisyhteiskunnat, korruptio ja yleinen vilunkipeli, vaan niitä vastaan pitää toimia päättäväisesti. 

Olemme joutuneet viime aikoina lukemaan uutisia Suomen sisäisen turvallisuuden yhdestä keskeisestä uhasta, jossa kansainvälisesti laajasti verkostoitunut järjestäytynyt rikollisuus toimii Suomessa. Karmeimmillaan toiminta on sitä, että lapsia rekrytoidaan toteuttamaan järkyttäviä väkivallantekoja. Järjestäytynyt rikollisuus on kovaa bisnestä, johon kuuluu olennaisena osana huumekauppa, aserikollisuus, väkivalta ja henkirikokset. 

Suomessa puhutaan kasvavasta ilmiöstä, vaikka tilanteemme ei olekaan niin vaikea kuin vaikka naapurimaassamme Ruotsissa on. Ruotsissa asuu arviolta jo lähes 70 000 ihmistä, joilla on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kun kollegani Ruotsin Sosialidemokraattien puoluesihteeri Tobias Baudin oli käymässä Suomessa marraskuussa SDP:n Tulevaisuusfoorumissa, oli hänen viestinsä hyvin selvä: Tehkää kaikki mitä voitte estääksenne ilmiön laajeneminen.

Ilmiöön vastaamiseksi ei ole vain yhtä keinoa, vaan tarvitaan laaja kokonaisuus erilaisia toimenpiteitä. Tanskassa toimiva lähestymistapa on muodostunut erilaisista lainsäädännöllisistä toimenpiteistä, turvallisuusviranomaisten valtuuksien ja tosiasiallisten toimintaedellytyksien vahvistamisesta sekä päättäväisestä toiminnasta ihmisten syrjäytymisen estämiseksi. Tiukempia toimenpiteitä on tarvittu, jotta on mahdollistettu ennaltaehkäisevien toimenpiteiden toimivuus. Erityisen tärkeää on tehdä kaikkemme, että yksikään nuori ei ajaudu järjestäytyneen rikollisuuden pariin.

Muitakin suomalaista oikeusvaltiota ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa haastavia ilmiöitä on. Tällöin puhutaan muun muassa erilaisista ääriliikkeistä ja joissain uskonnollisissa yhteisöissä esiintyvästä pakottavasta kontrollista, lasten silpomisesta ja pakkoavioliitoista. Unohtamatta työmarkkinarikollisuutta, joka rehottaa esimerkiksi ihmiskaupan muodossa. 

Oikeusvaltion itsepuolustusta tarvitaan. Jos yhteiskunta ei kykene takaamaan ihmisille arjen turvallisuutta, se rapauttaa ihmisten luottamusta oikeusvaltioon ja syö suomalaista hyvinvointivaltiota sisältä päin. Luottamus on koko oikeusvaltion perusta. Meidän sosialidemokraattien jos joidenkin tehtävä on puolustaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa, kansanvaltaa ja ihmisten oikeutta elää turvallista elämää.

Mikkel Näkkäläjärvi

SDP:n puoluesihteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!