Sanat ja teot

Näkkäläjärvi: Jutta Urpilainen SDP:n presidenttiehdokkaaksi

Demarinuorten uusi puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi otti linjapuheessa tänään Tampereella kantaa SDP:n ehdokkaaseen tulevissa presidentinvaaleissa. Näkkäläjärvi toivoo, että SDP:n entinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen ryhtyisi tavoittelemaan puolueen ehdokkuutta.

– SDP tarvitsee uskottavan ehdokkaan presidentinvaaleihin. Siksi on selvää, että oma suosikkini tähän tehtävään on puolueen entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, kansanedustaja Jutta Urpilainen. Urpilaisen ehdokkuus voisi siivittää puoluetta ja nuorisoliittoa samanlaiseen Tarja-ilmiöön kuin vuoden 2000 presidentinvaaleissa, sanoo vastavalittu puheenjohtaja Näkkäläjärvi ja jatkaa:

– Ehdokkaan valitsemisessa voitaisiin noudattaa esimerkiksi vuoden 1994 presidentinvaalia edeltänyttä esivaalitapaa, jossa kaikki sosialidemokraattisen puolueen kannattajaksi rekisteröityneet saattoivat osallistua SDP:n ehdokkaan valintaan. Näin myös muut kuin puolueen jäsenet pääsisivät osallistumaan presidenttiehdokkaan valintaan, ehdottaa Näkkäläjärvi.

Näkkäläjärvi korosti, että sosialidemokraateilla ei ole varaa samanlaiseen vaalitulokseen kuin viime presidentinvaaleissa.

– Presidentinvaalit ovat tärkeä osa SDP:n nousua kohti pääministeripuolueen asemaa kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Näissä vaaleissa on todella paljon pelissä puolueen ja liikkeen näkökulmasta, ja siksi ehdokkaamme on pärjättävä hyvin. Vetoan, että Jutta pohtisi aidosti ehdokkuutta ja vastaisi siihen suureen kysyntään, joka yhteiskunnassa nyt on hänen ehdokkuudelleen, päättää Näkkäläjärvi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!