Maailman tulevaisuuden kannalta tehtiin historiallisia päätöksiä Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 25.9.2015, kun uudet kestävän kehityksen tavoitteet, Agenda 2030, hyväksyttiin. Ohjelma on kunnianhimoinen ja tarjoaa pitkäjänteisiä ratkaisuja juuri niihin syihin, jotka ajavat tällä hetkellä miljoonia ihmisiä pois kotoaan. Kaikki on kuitenkin kiinni yhä siitä, mitä jäsenvaltiot, Suomi muiden muassa, päättävät itse tehdä näiden tavoitteiden eteen.
Ohjelmaa valmistellessa YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon linjasi jo hyvissä ajoin yhdestä suuresta periaatteellisesta erosta, joka uusien tavoitteiden suhteen pitää tapahtua verrattuna vuosituhattavoitteisiin. Enää kehitystavoitteiden ei pidä koskea vain kehittyviä maita vaan myös teollisuusmaita. Maailma ei ole valmis teollisuusmaidenkaan osalta ja esimerkiksi Suomella riittää tekemistä sukupuolten tasa-arvon, naisten kohtaaman väkivallan sekä kestävän energiantuotannon ja -kulutuksen osalta. Kun vuosituhannen vaihtuessa Suomi oli vain maksajana, nyt pitää muuttua myös itse. Uudet kestävän kehityksen tavoitteet haastavat jokaisen valtion kantamaan vastuuta.
Vastuunkantamista ilman muuta tarvitaankin. Ilmastonmuutoksen torjuminen, pakolaiskriisin ratkaiseminen ja tulevien pakolaiskriisien torjuminen sekä köyhyyden poistaminen ovat kysymyksiä, jotka eivät ratkea itsestään. Vieläpä sen kokoluokan kysymyksiä, joiden ratkaisemiseksi vaaditaan aivan uudenlaisia ja määrätietoisia toimia. Ei ole kovinkaan vastuullista, että ensin allekirjoitetaan New Yorkissa kunnianhimoinen julistus ja sen jälkeen palataan Suomeen leikkaamaan kehitysyhteistyörahoja.
Seuraavaksi Suomessa pitää tehdä perusteelliset suunnitelmat siitä, että miten omat kansalliset haasteemme ratkaistaan. Tähän työhön tarvitaan myös nuoria mukaan jo valmisteluvaiheessa. Maailman ihmisistä puolet ovat alle 25-vuotiaita ja mitä enemmän asioita jää ratkomatta, sitä enemmän ne putoavat nuorten syliin. Kestävässä kehityksessä on kyse mitä suurimmissa määrin myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Siitä, että millaisen maapallon jätämme tuleville sukupolville.
Toivoa kestävän kehityksen tavoitteista sopiminen tietenkin luo. Samalla se osoittaa yhä YK:n arvon. Vaikka YK ei täydellinen olekaan, on se yhä ainoa areena, jossa kaikki maailman johtajat kokoontuvat keskustelemaan. YK:n toinen pääsihteeri, ruotsalainen Dag Hammarskjöld, kuvaili YK:n tehtävää aikanaan erittäin osuvasti: “YK:a ei luotu viemään ihmiskuntaa taivaaseen, vaan estämään sen joutuminen helvettiin.” Tästä on viime kädessä kyse nytkin.
