Suuri twiittikeskustelu on ollut yksi alkuvuonna eniten keskustelua herättänyt ulkopolitiikan puheenaihe Suomessa. Ennemmin kuin, missä viestivälineessä tai missä järjestyksessä asioita on sanottu, kiinnittäisin huomiota siihen, että mitä on sanottu ja millaista vaikutusta sillä on ollut muun muassa Suomen ulkopoliittiseen asemaan.
Keskustelu käynnistyi siitä, kun pääministeri Marin (sd.) osallistui ulkopoliittiseen keskusteluun vaatiessaan Twitterissä selväsanaisesti Navalnyin vapauttamista sekä sitä, että Venäjä tutkii Navalnyin myrkytystä. Pääministeri vaati myös Venäjää turvaamaan opposition oikeudet, kuten missä tahansa demokraattisessa valtiossa kuuluisi toimia.
Keskustelu sai lisää pontta, kun pääministeri twiittasi, ettei kansainvälinen yhteisö voi sulkea silmiään Kiinan politiikalta, joka polkee ihmisoikeuksia ja sortaa vähemmistöjä kuten uiguureja.
On selvää, että kahdenkeskisiä keskusteluja valtioiden johtajien kanssa tarvitaan. Tämän on todennut pääministerikin. Julkiset kannanotot ovat myös asia, joka kuuluu näin selvissä kysymyksissä, kuten ihmisoikeuksien puolustamisessa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja valtioneuvoston toimivaltaan.
Pääministerin kannanotto ei ollut missään nimessä Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan vastainen, vaan itse asiassa täysin looginen ja linjakas kannanotto. On myös hyvä muistaa, että perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Jotkut pitävät lauseen keskellä tauon. Itse en tee niin.
Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg ja entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen käsittelivät ulkopolitiikan johtamisen kysymyksiä kiinnostavasti (Yle, 7.2.2021). Heidän mukaan olennaista ei ole se kuka kannanoton esittää ensin vaan se, että siinä esitetty Suomen kanta on yhteinen. Näinhän oli Navalnyinkin tapauksessa. Sen vahvisti myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö todetessaan, että Suomen ulkopolitiikan linja on ennallaan.
Kylmän sodan aikaan tuttu puheenparsi oli, että Suomi on idän ja lännen välissä. Nykyään Suomi on EU-jäsenvaltiona selkeästi osa länttä, vaikka ulkopoliittisessa keskustelussa onkin ajoittain havaittavissa kaikuja vanhasta.
Suomen ulkopolitiikan yksi johtoajatuksista on toimia siten, että vältämme joutumista sotilaalliseen konfliktiin. Suomen selkeä ulkopoliittinen asema tukee tätä tavoitetta. Viime aikoina pääministerin aktiivinen ote ulkopolitiikassa on ollut parlamentarismin hengen mukaista, mutta se on myös selkeyttänyt ja vahvistanut Suomen asemaa.
