Sanat ja teot

Ryhdymmekö toimiin vai matkustammeko ykkösluokassa helvettiin?

Kesäkuu oli mittaushistorian kuumin niin Pohjois-Amerikassa kuin Suomessakin. Keski-Euroopassa on koettu ennennäkemättömiä tulvia ja Pohjois-Amerikassa laajoja tulipaloja. Valitettavasti ilman laajoja inhimillisiä tragedioita ei olla selvitty. Ilmastonmuutos ei ole jotain epämääräistä siellä jossain, vaan se koskee meitä kaikkia.

Kuumuus lisää luonnollisesti tulipalojen riskiä. Erityistä huolta metsäpalojen riski on herättänyt viime vuosina Etelä-Amerikassa, missä laajat metsäpalot ovat tuhonneet maapallon kallisarvoisia hiilinieluja valtaisissa määrin. Syvää huolta metsäpalojen riskin pitäisi herättää myös Venäjällä, jossa laajat tulipalot lisäisivät riskiä Siperian ikiroudan sulamisesta. Se vapauttaisi puolestaan tundraan sitoutunutta hiiltä ilmakehään, mikä kuumentaa ilmastoa entisestään.

Ilmasto kuumenee arktisella alueella kolme kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. On selvää, että tällä on vaikutuksia siihen ympäristöön ja elämäntapaan, mihin olemme Suomessa tottuneet. Ilmaston kuumeneminen uhkaa arktisen alueen luontoa ja lajeja.

Konkreettisesti ilmastonmuutos näkyy pohjoisessa muun muassa siten, että vesistöt ovat lämmenneet ennätyksellisen lämpimiksi. Perämerellä on tehty ennätyksellisen paljon sinilevähavaintoja ja jokivedet alkavat olla lohikaloille liian lämpimiä. Jos jokivedet lämpenevät liiaksi, muuttuvat ne elinkelvottomiksi muun muassa taimenille.

Omat vaikutuksensa ilmaston kuumenemisella on myös poroille. Alkutalven suuret säävaihtelut yleistyvät ja hankaloittavat porojen ruuan saantia, kun maanpintaan syntyy kova jääkerros eivätkä porot pääse käsiksi jäkälään. Myös hyönteishaitta pahenee ja loiseläimet siirtyvät kaiken aikaa pohjoisemmaksi.

Tämä kaikki uhkaa ja tuhoaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen edellytyksiä. Ylipäätään pohjoisen ihmisten elämäntapa on uhan alla. Myös matkailulle ilmaston kuumeneminen on todella kriittinen kysymys.

Nämä kaikki tosiasiat huomioon ottaen tuntuu hämmentävältä, että kyselyiden mukaan lähes puolet suomalaisista uskoo, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia liioitellaan ja katsoo, että ilmastonmuutoksen torjumiseen riittää ihmisten vapaaehtoiset toimet (HS 10.7.2021).

Moni on pohtinut viime aikoina, että mitä ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa ja miten Suomen ja EU:n ilmastotoimet saattavat vaikuttaa elämää. Nyt, jos joskus olisi korkea aika alkaa pohtia ennemmin sitä, että miten ilmaston kuumeneminen vaikeuttaa elämää, jos nykyistä vahvemmat ilmastotoimet jätetään tekemättä. Ilmaston kuumenemisen vaikutuksia nähdään jo pohjoisessa ja lisää on tätä menoa tulossa. Ryhdymmekö toimiin vai matkustammeko ykkösluokassa helvettiin? 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!