Vain aniharva on varmasti pystynyt välttymään sähköposteilta, joissa kerrotaan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n edellyttävän muutoksia. Sosiaalinen media on ollut pullollaan vitsailua siitä, miten GDPR on ollut monelle mahdollisuus päästä pois kaikilta mahdollisilta sähköpostilistoilta. GDPR on tuonut myös monelle järjestöaktiiville ja yrittäjälle lisää vaivaa, kun on pitänyt laittaa tietosuoja-asioita kuntoon.
Tästä huolimatta väitän, että GDPR on yksi parhaita asioita, joita Euroopan Unioni on saanut aikaan kuluvalla vaalikaudella. Muutokset eivät ole todellisuudessa massiivisia Suomessa, mutta ne tulevat parantamaan yli 500 miljoonan asukkaan EU:ssa monen ihmisen tietosuojaa ja suojelemaan vielä monelta pahalta. Euroopan parlamentti on mahdollistanut GDPR:n, mutta suurin syy tarpeelle parantaa ihmisten tietosuojaa liittyy taannoiseen kohuun, jossa tietovuotaja Edward Snowden paljasti Yhdysvaltojen NSA-palvelun salakuunnelleen Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puheluita. Saksassa moni pitääkin Snowdenia sankarina.
Ihmisten tietoisuutta yksityisyydestä ja meidän henkilökohtaisten tietojen käyttämisestä on ollut nostamassa myös uutiset liittyen Facebookiin ja siihen, että Cambridge Analytica -yhtiön on kerrottu keränneen 87 miljoonan ihmisen Facebook-tietoja ja käyttäneen niitä vaalivaikuttamisessa. Nämä uutiset ovat herättäneet ymmärrettävästi närää, mutta ovat vain jäävuoren huippu.
Uskallan väittää, että ihmisten oikeudesta yksityisyyteen ja omiin tietoihinsa on tulossa 2020-luvun kansalaisoikeustaistelu. On korkea aika alkaa käymään keskustelua siitä, että kuka ihmisten tiedot omistaa, miten niitä pitäisi voida käyttää ja millainen oikeus ihmisillä on ylipäätään yksityisyyteen. Etenkin nyt, kun eduskunnassa valmistaudutaan ratkaisemaan millainen tiedustelulaki Suomeen säädetään ja toisaalla pääministeri Sipilä pohdiskelee, että voisiko valtio tehdä rahaa myymällä ihmisten henkilökohtaisia terveystietoja.
Nämä kysymykset eivät ole yksinkertaisia tai mustavalkoisia, mutta vaativat aitoa punnintaa. Loppupeleissä on täysin poliittinen päätös mihin rajat vedetään jos vastakkain ovat kansalaisten yksityisyys ja suuryritysten tai valtion etu. Näissä asioissa ei kannata hötkyillä.
Nopeasti kehittyvän teknologian ja sosiaalisen median yleistymisen aikakaudella olemme päässeet nauttimaan monista teknologian hyödyistä ja myönteisistä asioista. Joitakin kielteisiäkin ilmiöitä on alkanut nousta esiin. Uskon, että ihmisten halu yksityisyyteen tulee olemaan asia, jolle on myös poliittista tilausta.
Lukiessani kesäkuun Image-lehdestä kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorista Martin Scheininistä tehtyä haastattelua, minua hymyilytti. Scheinin kertoi uskovansa “valistuksen projektiin, jossa tieto, rationaalisuus ja yleismaailmallisten arvojen sisäistäminen tarkoittaa kehitystä.”
Tällaisen ääneen sanominen sopisi hyvin sosialidemokraateillekin.
