Sanat ja teot

Jääräpäisen hallituksen pitää tehdä kompromissi

Lapin Kansan toimittaja kirjoitti (16.4.2018) minun kannattavan sote-uudistuksen etenemistä muutamin parannuksin, jotta vältytään hallitsemattomilta sote-ulkoistuksilta. Uskon, että soten kaatuminen tässä vaiheessa johtaisi suuriin sote-palveluiden ulkoistamisiin, jonka seurauksena moni kunta tekisi pitkiä ja kalliita sopimuksia. Sellaista tilannetta en voi kannattaa ja haluan, että tulevaisuudessa julkinen sektori on ihmisten tärkeiden sosiaali- ja terveyspalveluiden päätuottajana.

Tämä kieltämättä vaikea soppa voidaan välttää sillä, että hallitus todella suostuisi tekemään muutamia parannuksia asiaan. Muuten edessä on nykyistä paljon kalliimpi ja huonompi sote-malli. Sitä ei kestä kansantalous eikä ihmisten terveys. Siksi jääräpäisen hallituksen on otettava nyt asiantuntijoiden vaatimukset huomioon ja tehtävä muutamia korjauksia esitykseensä.

Uudenmaan maakunnan muutosjohtajat Timo Aronkytö ja Markus Sovala, joka on muuten myös Valtiovarainministeriön kansantalousosaston entinen osastopäällikkö, ovat valmistelleet erittäin hyviä ja kannatettavia muutosehdotuksia soteen. Niillä turvattaisiin yhdenvertaiset palvelut, palveluiden priorisointi tarpeen mukaan, maakuntien talous ja prosessin hallittu eteneminen.

Pääviestit Sovalalla ja Aronkytöllä on seuraavat: On luovuttava sekä asiakassetelistä subjektiivisena oikeutena, että sote-keskusyritysten vapaasta markkinoilletulosta ja korvattava se kilpailutukseen perustuvilla sopimuksilla. Näillä muutoksilla annettaisiin maakunnille paremmat mahdollisuudet käyttää harkintaa ja turvattaisiin kansalaisille yhdenvertaiset palvelut.

Sipilän hallituksen vastuuton politiikka on ajanut sote-uudistuksen tilanteeseen, jossa on suo siellä, vetelä täällä. Tämä voitaisiin yhä välttää. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että hallitus ei ole valmis muuttamaan mitään, vaan sotea tullaan runnomaan valiokunnista voimalla ja vauhdilla läpi. Kokoomuksen ja Keskustan lehmänkaupan seurauksena voimme olla lopulta tilanteessa, että tämä massiivinen uudistus äänestetään muutaman äänen erolla eduskunnassa läpi.

Se olisi aivan poikkeuksellista Suomen kaltaisessa demokratiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!