Sanat ja teot

Valtuustoaloite: Saamelaisten kansallispäivä huomioitava kaikissa Rovaniemen kouluissa ja päiväkodeissa

Saamelaiset ovat Suomen ja Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa, joka viettää kansallispäiväänsä joka vuosi 6. helmikuuta. Suomessa asuu saamelaisia noin 10 000 ja Rovaniemikin on merkittävä saamelaisten asuinpaikkakunta. Saamelaiskäräjien mukaan Suomen saamelaislapsista 70 % asuu saamelaisalueen ulkopuolella ja saamelaisalueen ulkopuolella saamen kielen asema on on huono.

Suomalaisessa koulujärjestelmässä opetetaan saamelaisista hyvin vähän. Tilanteen parantaminen vaatii varmasti muutoksia myös opetussuunnitelmiin, mutta lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on esittänyt lisäksi sitä, että saamelaisten kansallispäivää vietetään jatkossa kaikissa Suomen kouluissa ja päivän aikana tutustutaan saamelaiseen kulttuuriin ja juhlitaan alkuperäiskansaamme.

Rovaniemellä juhlistettiin saamelaisten kansallispäivää saamenkielisessä kielipesässä ja päiväkodissa, mutta se ei vielä riitä. Siksi lapsiasiavaltuutettu Kurttilan ehdotus on kannatettava. Rovaniemen olisikin syytä tarttua tähän ja aloittaa valmistelut, jotta jo 6.2.2019 saamelaisten kansallispäivää vietettäisiin kaikissa Rovaniemen kouluissa ja päiväkodeissa. Tämä olisi Rovaniemeltä selkeä viesti siitä, että saamelaisten oikeutta ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan pidetään tärkeänä.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Rovaniemen kaupunki aloittaa valmistelut, jotta saamelaisten kansallispäivää vietetään kaikissa kaupungin kouluissa jo 6.helmikuuta 2019 kansallispäivästä alkaen.

Kaupunginvaltuustossa Rovaniemellä 19.2.2018

 

Mikkel Näkkäläjärvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!