Yhdistyneiden kansakuntien (YK) historiassa vuosi 2015 on monella tapaa varsin merkittävä. YK:n perustamisesta tulee kuluneeksi 70 vuotta ja tänä vuonna sorvataan kehitystavoitteita tuleville 15 vuodelle. Suomen YK-jäsenyydestäkin on jo 60 vuotta. Myös minulle tämä vuosi on hyvin merkittävä, koska olen Suomen YK-nuorisodelegaatti tänä vuonna. Tehtävä on erinomainen ikkuna sen huomaamiseen, mikä kaikki maailmassa on vielä sellaista, jota tarvitsee muuttaa. Täytyy sanoa, että kestävän kehityksen kysymyksiin ja globaaleihin haasteisiin tutustuminen on avannut silmiä: maailma ei todellakaan ole valmis.
Vuonna 1995 YK:n yleiskokouksessa tehtiin ohjelma: The World Programme of Action for Youth, joka vastasi siihen haasteeseen, että nuoria ei kuulla ja huomioida päätöksenteossa, vaikka nuoret ovat merkittävä osa maailman asukkaista. Tämän ohjelman myötä moneen maahan perustettiin YK-nuorisodelegaatin toimi. Minulla on kollegoita arviolta noin 100 maassa, vaikka monesta maasta YK-nuorisodelegaatti yhä puuttuukin. Usealle syyt ovat taloudelliset, mutta on epäilyksiä myös siitä, että politiikka vaikuttaa asiaan.
Vuoden kohokohta YK-nuorisodelegaatille on yleiskokous New Yorkissa, vaikka tehtäviini kuuluu paljon muutakin. Erityisesti tänä vuonna yleiskokous tulee nousemaan arvoon arvaamattomaan ja on suuri kunnia päästä osallistumaan tähän historialliseen kokoukseen, jossa tullaan asettamaan suuntaviivat pitkälle tulevaisuuteen. Yleiskokouksen tärkein kohta on ns. post2015-tavoitteiden asettaminen. Tarkoituksena on saada aikaan maailmanlaajuinen yhteisymmärrys tämän päivän suurimmista haasteista ja luoda visio siitä, mitä niille tehdään vuoteen 2030 mennessä.
YK:n pääsihteeri julkisti vuonna 2013 näkemyksensä siitä, mitä nämä haasteet ovat. Pääajatus Ban Ki-moonin raportissa on se, että post2015-agendan pitää olla se ohjenuora, jonka johdolla maailmaa lähdetään kehittämään. Tulevien tavoitteiden pitää olla sellaisia, että niissä huomioidaan sekä globaali etelä, että myös pohjoinen eli niiden on oltava universaaleja. Selkeinä vaatimuksina pääsihteeri näkee sen, että köyhyys pitää poistaa vuoteen 2030 mennessä, ympäristönsuojelu pitää ottaa vahvasti agendalle ja jokaisen ihmisen taloudellisia mahdollisuuksia sekä sosiaalista osallisuutta pitää vahvistaa.
Tavoitteet ja myös raportin keinot ovat erinomaisen hyviä ja kannatettavia. Yhteen seikkaan kiinnittäisin vielä erityistä huomiota. Kun katsotaan vuosituhattavoitteiden toteutumista, on hyvää kehitystä nähty muun muassa koulutuksen, lapsikuolleisuuden vähentämisen ja HIV-tartuntojen leviämisen saralla. Sen sijaan tasa-arvoon ja äitikuolleisuuteen liittyvissä kysymyksissä kehitys on ollut hidasta. Paitsi, että nämä ovat aina henkilökohtaisia tragedioita, on tasa-arvon edistäminen ja etenkin naisten aseman parantaminen isossa kuvassa kaikenlaisen kestävän kehityksen edellytys. Naisten, varsinkin nuorten naisten voimaannuttaminen, koulutukseen pääsyn parantaminen ja poliittiseen päätöksentekoon mukaan saaminen ovat tässä erityisen tärkeitä.
Monelle voi tulla yllätyksenä, että mihin kaikkeen nämä vaikuttaisivat. Naisten parempi asema hidastaisi väestönkasvua, joka on ilmastonmuutoksen ohella varmasti maailman suurin haaste. Tekemistä paremman maailman puolesta riittää siis vielä yllin kyllin, mutta parempaan päin mennään. Mielestäni siihen pitää pyrkiä, ettei lähtökohdat määrittäisi kenenkään tulevaisuutta. Sellainen maailma on reilu ja tavoiteltava.
