Sanat ja teot

Korkea maanpuolustustahto vaatii yhteiskunnalta tekoja

Markus Mustajärvi (vas.) kirjoitti (UR 12.12.2018) tärkeästä aiheesta eli maanpuolustustahdosta ja sen laskemisesta. Huomioni kiinnittyi siihen Mustajärven toteamukseen siitä, että jos yhteiskunta on oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja tarjoaa osallisuutta sekä myönteisiä näkymiä tulevaan, maanpuolustahtoakin löytyy. Kunpa asia olisi näin yksinkertainen.

On selvää, että jotta ihminen haluaisi puolustaa maataan, on oltava jotain puolustamisen arvoista. On kuitenkin kyse myös asevelvollisuusjärjestelmästämme, joka on varsin jämähtänyt ja eriarvoistava, koska se koskee ainoastaan miehiä. Ilmeisesti asevelvollisuusjärjestelmän tilaa Mustajärvi myös kolumninsa lopussa pohdiskelee, mutta ei sano mielipidettään asiaan suoraan.

Kannatan voimakkaasti asevelvollisuusjärjestelmän uudistamista sellaiseksi, että jokainen sukupuoleen ja uskonnolliseen taustaan katsomatta olisi velvollinen osallistumaan jonkinlaiseen palvelukseen, jolla tähdätään Suomen kokonaisturvallisuuden parantamiseen. En tarkoita sillä ainoastaan aseellista palvelusta vaan myös erilaisia siviilikriisinhallinnan, kyberturvallisuuden sekä ensiavun perustietoja ja -taitoja.

On selvää, että maanpuolustus on jatkossakin järjestettävä yleisen asevelvollisuden pohjalle ja reservin suuruus on pidettävä nykyisen kokoisena. Aidosti yleinen asevelvollisuus koskee kuitenkin kaikkia ilman sukupuolista syrjintää. Tämä voidaan toteuttaa kansalaispalveluksena, joka ottaa nykyistä paremmin huomioon myös ei-sotilaalliset turvallisuusuhat ja informaatiovaikuttamisen.

Vaikka nykyinen asevelvollisuus ei koskekaan kaikkia, maanpuolustusvelvollisuus kyllä koskee. Miksi emme siis uudistaisi nykyistä järjestelmää tasa-arvoisemmaksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!