Takana lyhyt, mutta hyvin tiivis vierailu Grönlannin Kangerlussuaqissa ja Sisimiutissa paikallisten Demarinuorten ja puolueen vieraana. Näimme tietysti vain pienen osan valtavasta maasta, mutta joitain ajatuksia herätti silti ja laajensi ymmärrystä. Vierailimme puoluekokouksessa, jossa oli yhtenä suurena keskustelun aiheena maan itsenäistymispyrkimykset.
Teema oli iso osin siksikin, että asian suhteen maltillinen puolueen puheenjohtaja ja maan pääministeri Kim Kielsen sai huomattavasti itseään radikaalimman haastajan Vittus Qujaukitsoqin, jonka hän kuitenkin päihitti selkein luvuin ja jatkaa puolueen johdossa. Nykylinja siis jatkuu ja siksi onkin mielenkiintoista käydä hiukan läpi myös pääministerin puhetta ja peilata sitä Grönlannin tilanteeseen ja historiaan.
Puhe rakentui muutaman kantavan ajatuksen ympärille: Grönlannin pyrkimys itsenäisyyteen Tanskasta, riippumattomuus ja isänmaallisuus.
Grönlanti on jo pitkään halunnut itsenäiseksi Tanskasta ja maa on edennyt askel askeleelta siihen suuntaan. Näin totesi myös Kielsen aiemmin tänä vuonna. Grönlannille on tärkeää aito riippumattomuus, joka on myös itsenäisyyden edellytys. Siihen on taloudellisessa mielessä vielä matkaa ja Grönlanti saakin Tanskalta avustuksena noin kolmanneksen budjetistaan. Grönlanti ei myöskään kuulu EU:iin ja he tuntuvat olevan tyytyväisiä asiaan. Lisäksi puheessa oli läsnä vahva isänmaallisuuden korostus, johon kuitenkin kuuluu avoimen yhteiskunnan ja kansainvälisen yhteistyön korostus. EU, Pohjoismaat, USA, Iso-Britannia korostuivat, mutta myös Suomi mainittiin.
Mielenkiintoista paitsi Kielsenin puheessa, myös puolueaktiivien, ympäri maata tulleiden nuorten sekä muiden paikallisten kanssa käydyissä keskusteluissa oli se, että grönlantilaiset tuntuvat olevan hyvin ylpeitä maastaan. Se oli hienoa havaita, koska usein Grönlannista puhuttaessa esiin nousee lähinnä maan erilaiset taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat kuten itsemurhat, seksuaalinen väkivalta ja alkoholismi. Eivät he itse niitä yritä maton alle lakaista, mutta keskittyvät surkuttelun sijaan etsimään ratkaisuja siihen kuinka lisätä hyvinvointia ja tehdä maasta vähemmän riippuvaisia muista. Muun muassa kehittämällä teollisuuttaan, kalastusta, investoimalla lentokenttiin sekä muuhun infraan, tukemalla matkailun kehittymistä ja panostamalla koulutukseen. Siitä itsenäisyys eniten onkin kiinni. Kielsen ja Siumut-puolue uskovat saavansa talouden itsenäiseksi matkailun, malmien, koulutuksen ja kalatalouden avulla.
Ehkä yllättävänkin ison painon antoi alueellistamiselle: hän haluaa muun muassa julkisomisteisten yhtiöiden siirtävän toimintaansa syrjäseuduille ympäri maata. Mielenkiintoista oli myös ilmastonmuutoksen ja ympäristön muutosten lopulta varsin vähäinen huomioiminen puheessa. Toisaalta juuri ilmastonmuutos, ympäristöpolitiikka ja alkuperäiskansojen oikeudet olivat teemana paikallisten Demarinuorten kv-seminaarissa, jossa itsekin kävin alustamassa Suomen ja Pohjoismaiden saamelaispolitiikasta ja saamelaisten historiasta.
Siitä ylpeydestä maataan kohtaan. Se näkyi matkalla monilla tavoin. Pääministeri käytti puolen tunnin puheessaan sanaparia Vort Land (isoilla alkukirjaimilla kirjoitettuna) laskujeni mukaan 18 kertaa. Lauloimme matkan aikana joka välissä grönlantilaisia lauluja, joissa oli vahva isänmaallinen viesti. Matkan järjestäjät olivat koko ajan hyvin kiinnostuneita siitä, mitä vieraat maasta pitävät ja halusivat näyttää meille kaiken mahdollisen. Nuoret puhuivat paljon siitä, että haluavat olla rakentamassa maata, vaikka välillä kävisivätkin muualla. Vanhempien ihmisten puheissa nousi esiin se, että haluavat olla näkemässä sen päivän, kun Grönlanti on itsenäinen.
Ylpeydestä huolimatta en havainnut minkäänlaista paremmuuden tunnetta muita kohtaan. Maan kolonialistisesta historiasta huolimatta myös Tanskasta puhuttiin yllättävän myönteiseen sävyyn, vaikka Tanskalla onkin paljon tekemistä suhteiden parantamisessa. Ilmeisesti kaikki eivät Tanskassa edelleenkään myönnä grönlantilaisiin kohdistettua historiallista sortoa tapahtuneen ja halusta korjata sen seurauksia on aikamoisia puutteita.
Mielenkiintoista oli myös niin puolueväen, kuin ympäri maata tulleiden nuorten myönteinen suhtautuminen kansainvälisyyteen. Meitä kansainvälisiä vieraita kohdeltiin todella hyvin, maidemme ja kansojemme asioista oltiin kiinnostuneita ja erilaisia yhteistyön muotoja pohdittiin. Vaikka Grönlanti ei haluakaan olla osa EU:a, lähinnä kalastuspolitiikkaan liittyvistä syistä, korostettiin kansainvälistä yhteistyötä paljon.
Kaiken kaikkiaan itselleni jäi hyvä tunne maan nuorista ja edellytyksistä kehittyä. Tämä kaikki jää usein helposti sen alle, että tyydytään taivastelemaan maan ja ihmisten sosiaalisia ongelmia. Ehkä se kertoo myös ihmisistä jos se on kutakuinkin ainoa asia, jonka Grönlannista tietää. Tottakai ongelmiin on syytä puuttua ja siihen Grönlannin päättäjillä tuntui olevan hyvä ote.
Matkalla tuli mietittyä paljon tätä heidän vahvaa isänmaallisuushenkä. Ehkä tässä kaikessa ja etenkin Grönlannin nuorissa on sitä Heikki Aittokosken kirjassa, Kuolemantanssi, peräänkuuluttamaa tervettä isänmaallisuutta. Ylpeyttä maasta ja me-henkeä – ei monista nationalistisista liikkeistä tuttua me vastaan ne -henkeä.
Grönlannin johtava puolue ei siis tällä erää tavoittele itsenäisyyttä ryminällä, mutta haluaa johdonmukaisesti valmistaa maata siihen, että jonain päivänä Grönlanti voisi olla itsenäinen. Sitten, kun sen aika on, on mielestäni paikallaan olla tukemassa sitä.
Saimme matkalla myös erittäin mielenkiintoiset katsaukset muun muassa Ukrainan aseelliseen konfliktiin ja tilanteeseen, Valko-Venäjään poliittiseen tilanteeseen sekä Kanadan alkuperäiskansapolitiikkaan. Niistä lisää toisella kertaa.
Paljon jäi vielä näkemättä ja tuonne haluan ilman muuta palata. Suosittelen lämpimästi lähtemään käymään jos tilaisuus tulee.
Monia muitakin asioita olisi voinut vielä kertoa, mutta tässä tällä erää.
Mikkel Näkkäläjärvi, Sisimiut, Grönlanti
