COVID-19-epidemiasta on kirjoitettu paljon julkaisuja ja selvityksiä sekä jonkin verran jo tutkimustakin. Mutta mitä koronavirusepidemiasta voi suomalaisen päätöksenteon näkökulmasta oppia? Tätä tutkin vastikään hyväksytyssä hallintotieteen pro gradu -tutkielmassani, jonka tein Lapin yliopistoon. Keskityin siinä etenkin ikäihmisten suojeluun liittyvään päätöksentekoon.
On perusteltua todeta, että Suomen koronapäätöksenteossa onnistuttiin monilta osin hyvin. Myös ikäihmisten suojelussa onnistuttiin kansainvälisesti katsoen hyvin, mutta samaan aikaan päätöksentekoon kohdistui myös kritiikkiä muun muassa oikeuskanslerilta ja eduskunnan apulaisoikeusasiamieheltä.
Oikeuskanslerin kritiikki kohdistui siihen, että päätökset olivat syntyneet kiireessä poliittisina linjauksina hallituksen neuvotteluissa. Oikeuskansleri kehottikin hallitusta siirtymään virkavalmisteluun ja paremmin dokumentoituihin menettelyihin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kritiikki kohdistui siihen, että STM:n antama ohjeistus vierailukiellosta ikäihmisten palveluasumisyksiköihin olisi ollut virheellinen ja johtanut siihen, että vierailuja rajoitettiin lainvastaisella tavalla. Julkista keskustelua käytiin muun muassa siitä, että oliko oikeudenmukaista, että yli 70-vuotiaita velvoitettiin eristäytymään koteihinsa ja vanhainkoteihin asetettiin vierailukieltoja.
On selvää, että näistä toimista seurasi monelle ihmiselle yksinäisyyttä. Toisaalta niillä suojattiin ikäihmisiä vakavammilta tautimuodoilta ja pelastettiin ihmishenkiä. Huomionarvoista on se, että Suomessa valtioneuvosto kielsi omaisten vierailut hoivakoteihin 16.3.2020 ja Ruotsin hallitus vasta 31.3.2020. 31.3.2020 mennessä Suomessa oli kuollut koronavirukseen 17 ihmistä, kun Ruotsissa vastaava luku oli 180. Tätä kirjoittaessa Suomessa tautiin on kuollut noin 5 700 ihmistä ja Ruotsissa yli 20 000 ihmistä. Tiedossa on, että koronavirukseen kuolleista ihmisistä Suomessa lähes 90 prosenttia oli täyttänyt 70 vuotta. Ero Suomen ja Ruotsin kuolleisuuden osalta on merkittävä.
Kun julkilausuttuna tavoitteena oli suojella ikäihmisiä ja muita riskiryhmiä vakavammilta tautimuodoilta ja kuolemilta, Suomen päätöksenteko kestää kriittisen tarkastelun. Mutta mitä on tehtävä, jotta tulevaisuudessa päätösten valmistelun taso ja ikäihmisten sosiaaliset oikeudet voidaan turvata paremmin?
Valtion johtamisjärjestelmää on arvioitava siitä näkökulmasta, että toimiiko siiloutunut hallintomme kriisiolosuhteissa ja ovatko toimivaltasuhteet eri viranomaistahojen välillä riittävän selkeät. On pidettävä huolta siitä, että epidemiaan liittyvä lainsäädännöllinen osaaminen ei ole liian harvojen ihmisten varassa ja resursseja on riittävästi. Valtioneuvoston kanslian roolia voi olla viisasta vahvistaa kriisitilanteissa. Mielestäni on perusteltua pohtia myös sitä, että pitäisikö jatkossa ikäihmisellä olla yksilönä enemmän päätäntävaltaa etenkin kriisin pitkittyessä. Yhtä kaikki, mitä enemmän asioita voi suunnitella ja valmistella etukäteen, sitä helpompaa toimiminen on kriisioloissa.
