- helmikuuta vuonna 1986 tuli julki Ruotsia ja koko maailmaa järkyttänyt tieto. Olof Palme oli ammuttu Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa. Ruotsalaiset menettivät pääministerinsä, maailma aikansa tunnetuimpiin kuuluneen poliittisen vaikuttajan ja sosialidemokraattinen liike puheenjohtajan ja yhden suurimmista valtiomiehistä. Tästä päivästä on sunnuntaina kulunut aikaa 30 vuotta ja siksi on tärkeää muistella aikaansa ikuisen kädenjälkensä jättänyttä lahjakasta, taitavaa ja tunnontarkkaa poliitikkoa.
Yläluokan lapsesta työväenliikkeen johtajaksi
Palmen tarina työväenliikkeen johtajaksi ei ole perinteisin, koska hän syntyi hyväosaiseen perheeseen ja Palmen suvusta löytyy runsaasti kauppamiehiä, pappeja ja virkamiehiä. Hänen isänsä äiti Hanna von Born, kuului puolestaan Suomen johtaviin aatelissukuihin. Pitkälle, aina 20-vuotiaaksi saakka Palmella itselläänkin oli tiedettävästi pääasiassa perinteiset porvarilliset arvot. Hänen taustastaan Palmea usein myöhemmin haastettiinkin, johon hän kerran vastasi: “Synnyin yläluokkaan, mutta minä kuulun työväenliikkeeseen.”
Parikymppisenä Palme alkoi opiskella ja muutti vuodeksi amerikkalaiseen collegeen Ohioon 1947. Opintovuoden jälkeen hän teki kahden kuukauden matkan Amerikan mantereen poikki liftaamalla ja matkustamalla bussilla. Matkalla oli suuri vaikutus siihen, että Palmesta tuli sosialidemokraatti: siellä hän alkoi ymmärtää luokka- ja rotueroja, joista ruotsalainen oikeustieteen ylioppilas ei aikaisemmin ollut kovin tietoinen.
Palmen palattua Ruotsiin, lähti hänen uransa nopeaan nousuun. 1952 Palmesta tuli Ruotsin ylioppilaskuntien liitto SFS:n puheenjohtaja. Nämä ajat olivat Palmen uran kannalta hyvin keskeisiä ja muokkasivat hänen poliittisia arvojaan. Palme oli todistamassa kv-opiskelijaliikkeen hajoamista kommunistien kaapattua vallan ja hän olikin hyvin keskeinen henkilö, kun uusi ei-kommunististen maiden kv-opiskelijaliitto perustettiin vuonna 1950.
Vähän tämän jälkeen Palme tapasi Tage Erlanderin. Erlander olikin se henkilö, joka nosti Palmen kansliaansa ja avasi tien politiikkaan. Hyvin pian Erlander ymmärsi, minkä löydön oli tehnyt: “Palme oli yksinkertaisesti suurenmoinen.”, kuului arvio. Vuonna 1956 Palme nousi valtiopäiville, 1963 ministeriksi ja 1969 Ruotsin historiassa kääntyi sivu, kun 42-vuotiaasta Palmesta tuli Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtaja ja Euroopan nuorin pääministeri.
Pääministeri, tasa-arvopoliitikko ja kansainvälinen kuuluisuus
Pääministeriksi noustessaan Palme oli jo kansainvälinen kuuluisuus: hän oli aiemmin vastustanut näkyvästi Vietnamin sotaa marssimalla Pohjois-Vietnamin suurlähettilään vieressä Tukholmassa. Vietnamin sota oli humaanille rauhanaktivistille kova paikka eikä hän voinut sietää Yhdysvaltojen toimia siellä. Vuonna 1972 Palme sai Yhdysvallat raivon valtaan, kun hän vertasi Pohjois-Vietnamin pommituksia natsien hirmutekoihin.
Palme muistetaan usein karismaattisena poliitikkona ja ansioistaan kansainvälisillä areenoilla, mutta hän oli myös erittäin käytännöllinen uudistuspoliitikko. Hänen pääministerikausina uudistettiin erityisesti ruotsalaista päivähoitoa, sosiaaliturvaa, vanhustenhoitoa ja asuntopolitiikkaa. Ruotsalaista hyvinvointivaltiota, kansankotia, alettiin toden teolla rakentamaan jo Per Albin Hanssonin pääministerikaudella, sitä jatkettiin Tage Erlanderin johdolla ja Palmen kaudella sitä vietiin yhä pidemmälle. Palme olikin eräänlainen kansankodin kummisetä.
Palme piti aikanaan myös merkittäviä puheita, jotka käsittelivät naisten asemaa. Hän osallistui jo 1968 Meksikossa naisten oikeuksien maailmankonferenssiin, mutta ehkä legendaarisimman tasa-arvopolitiikkaa käsitelleen puheensa hän piti puoluekokouksessa vuonna 1972. Palme antoi puheellaan viimein tasa-arvolle keskeisen paikan puolueessa ja tukensa radikaalimmalle tasa-arvopolitiikalle.
Mikä teki Palmesta niin hyvän?
Olof Palme oli monella tavalla merkittävä poliitikko ja perustellusti voi kysyä, että olisivatko Ruotsi ja pohjoismaat ilman Palmea tänä päivänä sellaisia valtioita kuin nyt ovat? Ehkä olisivat, ehkä eivät. Palmella oli aina kyky nähdä asioita ennen muita ihmisiä. Siinä, missä tänäänkin vielä moni poliitikko takeltelee tasa-arvoasioiden kanssa, vaati Palme jo vuonna 1972 niiden rakenteiden purkamista, jotka estävät naisia pyrkimästä vapautumiseen. Palme pyrki toiminnassaan aina siihen, että ymmärsi, mitä tulevaisuudessa tarvitaan.
Palmea kuvailee mielenkiintoisesti hänen hallituksen 1982 kulttuuriministeri ja ystävä jo SSU-ajoilta, Bengt Göransson: “Hänen suuruutensa oli siinä, että hän koko ajan käynnisti ajatteluprosesseja – – Aivan kuin taiteilijat tekevät usein ehdotuksia herkän tuntonsa ja aavistustensa kautta.” Palmen hallituksen kauppaministeri luonnehtii pääministeriä puolestaan näin: “Hänellä oli intuitiivinen kyky valaista sen hetken ongelmia aatteellisesta näkökulmasta, osana suurta yhteiskunnallista muutosta.”
Olof Palme oli kuollessaan omiensa palvoma, mutta vastustajien vihaama teräväkielinen sanankäyttäjä. Ennen kaikkea hän oli sivistynyt, kansainvälinen ja tarkkakatseinen poliitikko, joka uskoi siihen, että maailmaa voi muuttaa. “Politik är att vilja.”, politiikka on tahdon asia, oli Palmen tunnuslause.
Tekstin lähteenä on käytetty Kjell Östbergin kirjaa Olof Palme – Valtiomies ja humanisti sekä Kristina Lindströmin ohjaamaa Palme-dokumenttia.
