Sanat ja teot

Tulevaisuuden Demarinuoret on kasvava ja edistyksellinen

Demarinuorten puheenjohtaja on ensisijaisesti poliittinen johtaja, jonka tehtävänä on tehdä Demarinuorten poliittisista linjauksista totta, osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttaa puolueen linjaan. Demarinuorten puheenjohtaja on myös järjestön kasvot julkisuudessa ja siksi puheenjohtajan on oltava sanavalmis, yhteistyökykyinen ja politiikan sisällöt laajasti tunteva henkilö. Vaikka pääsihteeri on ensisijaisesti Demarinuorten järjestöllinen johtaja, on puheenjohtajalla syytä olla myös visio siitä millainen on tulevaisuuden Demarinuoret. Liittokokoukselle toimiston valmistelema järjestöstrategia on hyvä ohjenuora toimintaan ja puheenjohtajana sitoutuisin toimimaan sen puitteissa. Liittokokouskauden aluksi uusi liittohallitus tekee kauden mittaisen strategian toteuttamissuunnitelman, jossa haluan kiinnittää huomiota erityisesti muutamaan asiaan.

Viime vuosina Demarinuoret on rakentanut uskottavuuttaan ja nuoria on nostettu tärkeille paikoille. Edellisissä eduskuntavaaleissa meni läpi neljä Demarinuorten jäsentä ja kuntavaaleissa yli 90 nuorta demaria. Nyt on hyvä aika keskittyä siihen, että järjestökone saadaan entistäkin parempaan iskuun. Kun järjestökoneisto on kunnossa ja toiminta kiinnostaa, syntyy myös lisää vaikuttavuutta ja nuorisoliittoon löytyy uusia tulevaisuuden tekijöitä. Haluan, että Demarinuoret on jatkossa ennen kaikkea järjestö, joka kasvaa, on edistyksellinen ja kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Se vaatii perusasioiden kehittämistä, mutta myös uudenlaisiin asioihin panostamista. Lisäksi pitää miettiä uudelleen sitä, miten vieläkin nuorempia, kuten toisella asteella opiskelevia nuoria tavoitetaan. Tässä vaaditaan meidän kaikkien panosta.

Ensimmäiseksi piirien toiminnan tukemista on mietittävä edelleen. Näen piirien roolin kolmenlaisena: uusien jäsenten hankinta tapahtuu ensisijaisesti piirien kautta, piirit järjestävät kiinnostavaa alueellista toimintaa sekä vaikuttavat päätöksentekoon ja keskusteluun alueillaan. Nuorisoliitto voi vaikuttaa piirien toimintaan tarjoamalla koulutusta ja tukea näihin asioihin. Demarinuorten puheenjohtajana keskittyisin erityisesti tukemaan ja sparrailemaan piirien puheenjohtajia poliittisessa vaikuttamistyössä alueillaan ja paikkakunnillaan. Jos piirijärjestö näkyy ja vaikuttaa alueellaan, kiinnostaa toimintakin enemmän ja tapahtumiin saadaan helpommin väkeä. Uskon, että kartoittamalla yhdessä haasteet ja etsimällä niihin ratkaisuja, saadaan entistäkin paremmin toimiva järjestökoneisto. Lupaankin kiertää kaikki piirit jouluun mennessä jos minut valitaan Demarinuorten puheenjohtajaksi sekä pitää jatkuvasti yhteyttä etenkin piirien puheenjohtajien kanssa.

Toisekseen pidän tärkeänä sitä, että keskitymme tekemään Demarinuorista entistä edistyksellisemmän ja kiinnostavamman järjestön. Jos Demarinuoret, tavoitteemme ja ideamme tunnetaan, helpottaa myös se piirien toimintaa ja uusien aktiivien saamista mukaan. Hyvin alkanutta viestinnän kehittämistä jatketaan ja nostetaan jatkossa esiin huolella valmisteltuja, rohkeita ja edistyksellisiä avauksia. Määrän sijasta panostetaan laatuun: poliittinen ohjelma on pullollaan mielenkiintoisia ajatuksia, mutta jos yritämme vaikuttaa kaikkeen, viestimme hukkuu tavoitetulvaan. Pitää valita poliittiset teemat, joihin keskitymme, suunnitella tarkkaan mitä haluamme niissä saavuttaa ja valmistella uskottavia esityksiä. Politiikan tekemisessä ei pidä sortua populismiin, mutta rohkeita ja uudistusmielisiä meidän on oltava. Demarinuorten tehtävänä on paitsi tehdä omia avauksia, myös uudistaa puoluetta.

Jos saan luottamuksen toimia nuorisoliiton puheenjohtajana, teen kaikkeni, että 2018 liittokokouksessa Demarinuorten jäsenmäärä on kääntynyt kasvuun, teemme puoluekokouksessa edistyksellisiä aloitteita ja nuoria nousee jälleen johtopaikoille. Haluan, että piirit toimivat tehokkaammin, nuoria demareita menee kuntavaaleissa läpi enemmän kuin viimeksi ja Demarinuoret tunnetaan kiinnostavana ja edistyksellisenä järjestönä, joka puolustaa tasa-arvoa ja inhimillisyyttä sekä toimii tulevien sukupolvien puolesta. Lupaan myös toimia sen eteen, että Demarinuorten tapahtumissa on mukavaa käydä, niissä oppii ja jokaisella on turvallinen ja yhdenvertainen olo.

Tulevaisuuden Demarinuoret on kasvava ja edistyksellinen liitto, jonka toimintaan halutaan tulla mukaan. Demarinuoret on kasvun paikka sekä Suomen ja SDP:n uudistaja. Tule mukaan tekemään tulevaisuuden Demarinuoria!

Jos haluat keskustella Demarinuorten tulevaisuudesta lisää, ole rohkeasti yhteydessä!

Mikkel Näkkäläjärvi

Puh. 0400765002

E-mail: mikkel.nakkalajarvi@gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaamalla uutiskirjeen voit tulla mukaan kampanjaan!