Nuoret ovat nykyään hyvin tasa-arvotietoisia. Valtaosalle on selvää, että homopareille kuuluvat samat oikeudet kuin heteropareille. Nuorten mielestä ihonvärin takia ei saa syrjiä ketään. Mutta ei myöskään sukupuolen: nuorille on tärkeää, että eri sukupuolet ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Niinpä nuoret kyseenalaistavat yhä enemmän myös sukupuolitetun asevelvollisuuden. Naisia ja miehiä eri tavalla kohteleva asevelvollisuuslaki tulee lähitulevaisuudessa väistämättä tiensä päähän. Muualla Euroopassahan sukupuoleen perustuvasta asevelvollisuudesta on enimmäkseen jo luovuttu.
Sukupuoleen sidottu asevelvollisuus opettaa nuorille menneen maailman asenteita ja ajatusta, että eri sukupuolille kuuluvat yhteiskunnassa eri velvollisuudet. Tämä vahvistaa myös Suomen muutenkin varsin sukupuolittuneita työmarkkinoita.
Mutta yhtä selvää on, että maailmanpolitiikka on arvaamatonta. Suomi tarvitsee uskottavat puolustusvoimat ja riittävän suuren reservin. Kummastakaan lähtökohdasta ei voi tinkiä – ei kansalaisten yhdenvertaisuudesta eikä uskottavasta puolustuksesta.
Poliitikot yrittävät vaieta ongelman näkymättömiin, mutta se ei väistelemällä katoa.
Vaarana on myös, että keskustelu lipsahtaa sijaiskeskusteluksi pelkistä kutsunnoista: tasa-arvo toteutuu, jos naisille määrätään pakolliset kutsunnat. Näin ei tietenkään ole.
Mikä sitten olisi toimiva ratkaisu? Vaihtoehtoja on useita. Sukupuolten yhdenvertainen kohtelu on ohittamaton perusarvo, joka edellyttää, että palvelus on joko kaikille pakollinen tai kaikille vapaaehtoinen.
Kaikille pakollisen palveluksen etu olisi se, että riittävän suuri reservi olisi turvattu. Toisaalta puolustusvoimilla ei ole tarvetta kasvattaa koulutettavien määrää, ja on vaikea keksiä sellaisia korvaavia palvelusmuotoja, esimerkiksi kriisinhallintakoulutusta, jotka olisivat rasittavuudeltaan ja kestoltaan verrattavissa asepalvelukseen ja joille olisi aito yhteiskunnallinen tarve.
Kaikille vapaaehtoisen palveluksen etuna olisi, että palvelukseen saataisiin sopivimmat ja motivoituneimmat eikä enää koulutettaisi tarpeettoman suurta joukkoa varusmiehiä. Haasteena olisi, saadaanko riviin riittävä määrä sotilaita.
Kenties paras vaihtoehto tasa-arvoisen ja uskottavan puolustuksen pohjaksi olisi Norjan malli. Siinä koko ikäluokka määrätään kutsuntoihin, ja heistä rekrytoidaan ensisijaisesti vapaaehtoisuuden pohjalta tarvittava määrä palvelukseen.
Jotta palvelukseen saataisiin riittävästi nuoria, päivärahoja pitäisi korottaa. Lisäksi tarvitaan taloudellinen kannustin, joka rohkaisee suorittamaan palveluksen loppuun asti. Yksi ratkaisu voisi olla kotiuttamisraha, jota maksettiin vielä 1990-luvulla. Suuruudeltaan se voisi olla esimerkiksi 300-500 euroa.
Vaihtoehtoja siis on, ja nyt niistä tarvitaan rakentavaa keskustelua. Mutta olipa puolustusmalli mikä tahansa, eri sukupuolia on vihdoinkin alettava kohdella yhdenvertaisesti. Nyt on korkea aika lopettaa kysymyksen väisteleminen.
Mikkel Näkkäläjärvi, Demarinuorten puheenjohtaja
Arno Kotro, lukion opettaja ja Opetusalan eettisen neuvottelukunnan pj.
Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 21.3.2019.
