Turvallisuus vaatii pitkäjänteistä työtä
Toukokuun 12. päivä vuonna 2022 jää Suomen historiaan. Se oli hieno päivä, jolloin Suomi otti pitkän askeleen kohti puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Toukokuun 12. päivä vuonna 2022 jää Suomen historiaan. Se oli hieno päivä, jolloin Suomi otti pitkän askeleen kohti puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Minulla oli ilo päästä kaksi viikkoa sitten käymään Brysselissä ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Osallistuessani Euroopan alueiden komitean täysistuntoon iloitsin havaitessani, että kriisinjälkeisessä Euroopassa on
EU-jäsenvaltioiden johtajat sopivat tiistaina neljä päivää kestäneiden neuvottelujen päätteeksi 750 miljardin euron elvytyspaketista ja EU:n 1074 miljardin euron monivuotisesta budjetista. On tärkeää, että EU-johtajat osoittivat
Eurovaalit käydään 26.5. ja uusi parlamentti pääsee toden teolla aloittamaan toimensa Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella (1.7. – 31.12.2019). Vielä on aikaista arvioida, miten ryhmittymien äänivalta tulee unionissa
Suomi aloittaa kesällä EU:n puheenjohtajamaana. Nyt on loistava tilaisuus ottaa ilmastojohtajuus, sillä maailma kaipaa konkreettisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen. On selvää, että Suomen pitää edistää päästökauppakiintiöiden alentamista
Euroopan unioni on yli 500 miljoonalle kansalaisilleen tuonut paljon mahdollisuuksia koulutuksen ja tutkimuksen suhteen. Erasmus+-ohjelma on ollut yksi EU:n historian suuria onnistumisia, joka on tuonut
Kestävän kehityksen edistämisen pitää olla EU:n tulevan kauden tärkein tavoite. EU:n on ryhdyttävä rakentamaan päästöttömiä hyvinvointivaltioita. Yksi konkreettinen keino tässä työssä on hiilitullit, jotka koskisivat
Tammikuussa 107 maata sitoutui OECD:ssa sovittuihin periaatteisiin kansainvälisen verotuksen uudistamisesta. Verotuksen mannerlaatat järkkyivät, kun kansainvälinen yhteisö pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että 1920-luvulla sovitut kansainvälisen verotuksen pelisäännöt
Eduskuntavaalien tulos on vasta selvinnyt, mutta Euroopan parlamentin osalta vaalit ovat vasta edessä. Euroopan parlamentin tasaisesti lisääntynyt päätösvalta on usein suomalaisessa poliittisessa keskustelussa jäänyt pimentoon.
Arktisen neuvoston ulkoministerikokousta kohtaan oli suuret odotukset, mutta se päättyi pettymykseen. Tämäkin oli osoitus siitä, että diplomatiaa ja kykyä ratkaisujen etsimiseen tarvitaan kipeästi tällaisena maailman